[ ]
15.06.2008 - 00:25
Hupsista, jäänyt pitkän aikaa kirjoittamatta kuulumiset. Eli täältä pesee:

2.6 Maanantaina menin katsomaan Hannan kanssa Indiana Jonesin elokuvateattereihin. Leffa oli kyl jees ja hienosti ohjattu mutta hiukan ufoilu se loppu oli. Kirjaimellisesti.

4.6 Keskiviikkona oltiin Juholla Katrin, Aleksin, Roosan, Oskarin, Kikin ja Karon kanssa. Paisteltiin makkaraa ja puhuttiin asiallisia nuotion ääressä aamuneljään asti. Ihan hauskaa oli. Sain iskältä järjestelmäfilmikameran ja olen nyt sillä vähän aikaa leikkinyt.

7.6 Lauantaina oli Vapaus, Sota-larp ja pelasin hahmoa nimeltä Lenia. Kuuluin pahisten sotajoukkoon, mutta käänsin lopulta kelkkani kapinallisten puolelle ja yhdessä tapettiin ärsyttävä sotapäällikkömme, Zodor. Sain käännettyä Aleksinkin puolelleni ja örkkikin liittyi siin samassa syssyssä. Undurin haltia (Kiki) ja peikko (Tanja) jäivät sitten kannon päälle istumaan ja myöntämään tappionsa.

9 - 8.6 Olin Rusthollissa töissä kun Julia oli riparilla. Sain yhteensä 60 € palkkaa että kai se kannatti. Tapasin TV2 väkeä siellä ja sovin että menen seuraamaan loppuviikoksi heidän kuvauksiaan.

11.6 Keskiviikkona olin sen verta väsynyt etten jaksanutkaan lähteä katsomaan kuvauksia. Illalla oli kaiken lisäksi Seijan 60v synttärit joihin menin.

12.6 Torstaina käytiin Hannan uudella työpaikalla syömässä. Söin kanaa, perunamuussia ja jälkiruoaksi himohyvää suklaakakkua. Nams. Sitten menin Säijään katsomaan niitä kuvauksia ja olin siellä koko loppupäivän.

13.6 Piti saapua yhteishaun tulokset, mutta jonkun sekaannuksen takia ne eivät vielä saapuneetkaan. Maanantaina sitten.

14.6 Lauantaina eli tänään olin Hidoin piknikillä Sorsapuistossa. Sen jälkeen käytiin fixiellä (ne kissat oli lutusia <3) ja lähdettiin kotiin.

That's all folks!
31.03.2008 - 15:48
Olen tässä jo pitkään tuuminut nimen vaihtoa. Ainakin toisen nimen vaihtamista koska en tykkää Matildasta ollenkaan. Vaihtoehdoiksi ajattelin joko Jenni Maija tai Jenni Magdaleena.

Toisaalta taas mietin että onko mahdollista muuttaa etunimensä joksikin erikoiseksi (tiedän kyllä erään joka niin on tehnyt)? Nimittäin jos voisin vaihtaa joksikin erikoiseksi niin se olisi sitten Adara. Adaran perään ei tosin sitten sovi Maija tai Magdaleena, mutta Inga voisi sopia. Toisaalta taas voisin poistaa toisen nimen kokonaan ja olisin sitten Adara Arpalahti. Ainakin niin kauan kunnes meen naimisiin :D
23.01.2008 - 16:05

Isoissa elokuvarooleissa nähty näyttelijä Heath Ledger on kuollut. Hänet löydettiin kuolleena asunnostaan tiistaina Manhattanilla.

New Yorkin poliisin mukaan kuolinsyy on todennäköisesti huumeiden yliannostus. 28-vuotiaan australialaisnäyttelijän ruumiin löysi asuntoon tullut taloudenhoitaja.

Ledger ehti nousta Hollywoodin kärkikaartiin. Hänen tunnetuin roolinsa on muutaman vuoden takaisessa elokuvassa Brokeback Mountain. Hän sai suorituksestaan muun muassa Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuuden parhaasta miespääosasta.


Olin suoraan sanottuna järkyttynyt. Heath Ledger, kuollut.. Ei voi olla totta. Suunnilleen mun veljen ikäisenä meni. Pisti taas hiukan ajattelemaan kuinka lyhyt elämä joillain voi olla. Ja tietty aloin miettiä omalla kohdallani asiaa, että en mäkään ikuisesti elä.
Mottoni pääsi taas tarinan opetukseksi: Elä jokainen päivä kuin se olisi viimeinen.
Aloin miettiä myös että kuinka paljon asioita mulla on saavutettavana että saan sen mitä haluan. Suurimmasta osasta saavutuksistani saan rahalla, työllä ja opiskelulla, mutta entäs se mun kirja joka on hautunut päässäni ties kuinka kauan? Mitä jos mulle oikeesti kans sattuu jotain enkä saa koskaan sitä kirjoitettua?
Ei hyvä jumala, EI! Mä haluan saada sen kirjan tehtyä, mä haluan tietää mitä muut siitä ajattelee. Ja mähän kirjoitan sen! ...Mutta vapaa-ajan puutteessa kirja jää kesään.

He is gone, leaves are falling down
At the dawn of our living time
Hope may cover all cries
Truth lurks hidden in the shadows
Dreams might be filled with lies
Soon there will be night
Pain remains inside


Heath <3


13.01.2008 - 15:10
Yksi piiloutuu, muut "etsii", ja murhaaja hyökkää kun on nähnyt parhaaksi niin tehdä.

Ensin oli Oskari, josta mä en ehtiny ees nähdä vilausta. Varsinki ku Taru ilmesty sinne ja Kiki poistu nii se meni hiukan plörinäks koko homma.

Sitten oli Nikke. Mä en muista yhtään mitä tapahtu.

Sitten oli Marko, ku kaikki muut meni sisälle nii mä jäin piiloon ulos ja kuulin ku Marko käveli siel ja rikko yhden ikkunan. Sit kaikki juoksi hetken päästä rynnäköllä ulos kiljuen ja mä liityin seuraan. Sit juostiin ku päättömät kanat edes takas ja lopulta Marko pääs yllättään ja mä flippasin tyylikkäästi kuraan ja nyt on lonkka kipee.

Sitten oli Aleksi. Hyi saatana ku mä pelkäsin oikeesti. Ensin en ees nähny sitä, mut kun kaikki lähti juokseen olohuoneesta nii mä juoksin vaa mukana. Sit se lähti ulos ja alko juokseen meijän perässä ja sit se vaa katos johki. Me mentii takas sisälle ja sit se hyppäs meijän perässä sisään mut se ei onneks nähny mua ja tappo Markon. Hitto ku mä oikeesti pelkäsin, sydän hakkas ihan täysiä!

Sit mua rupeski oksettaan nii jäin sisälle portaiden alle komeroon pelotteleen muita.

Niin siis me oltiin Karon läksiäisissä. Paikalla oli Nikke, Nea, Marko, Roosa, Oskari, Kiki, Katri, Aleksi, Katinka, , Sini, Riikka ja Mikko. Ja Juho oli aluks ja Taru käväisi nopeasti.
Mikko, Katinka, Sini ja Riikka lähti melko aikaisin, joskus Juhon jälkeen. Me syötiin, pelattiin DoA 3:sta ja läpsyä, tupeerattiin Niken, Markon ja Aleksin hiukset. Aleksi tosin oli ainoa jonka vuoksi uhrattiin hiuslakkaa. Nikke, Marko ja Mikko esitti jonkun ihme esityksen jossa Nikke ettii jalkavaimoa.
Sitte pelattiin tietty sitä murhaajaa, puhuttiin paskaa ja pelleiltiin niinkun aina. Oli ihan kivaa.

Owari.
05.01.2008 - 19:44
Nimi: Monica Adele Krauss
Ikä: 25
Työnkuvaus: 1-tason aloitteleva vanginvartija

Taustatiedot:
Valmistui vuosi sitten Georgian Forces - poliisiopistosta, vanginvartijain erikoislinjalta, opiskeli ks opistossa 20 ikävuodesa asti, 22-vuotiaana siirtyi erikoislinjalle. Sai varsinaiset huipputulokset sekä fyysisistä, että psyykkisistä testeistä. Siirtyi välittömästi valmistumisensa jälkeen hakemaan töitä OSMSP:stä. Hyväksyttiin huipputulosten johdosta harjoittelijaksi osastolle 54, jossa oli työntekijäpula.

Luonne:
Rauhallinen ja tyyni, ehkä hieman ujo. Tulee toimeen muiden vartijoiden kanssa, kaikkien paitsi hra Simmonsin, tästä miehestä ei varsinaisesti pidä. Sekoilee sääntöjen ja käytäntöjen suhteen, joutuu usein vankien kiusattavaksi vartiovuorollaan. Ei kannata väkivaltaa, kärsii joutuessaan pahoinpitelemään vankeja. Kuitenkin suunnattomassa johtajanpelossa tekee näin. <---tuo unohtui pelatessa
Kunnioittaa johtajaa ja vartijoita paljon, muttei varsinaisesti pidä johtajasta eikä ylivartija Simmonsista.

Jooh, elikkä olin vanginvartija ja en tykännyt yhtään siitä vankien hakkaamisesta ynnä muusta touhusta. Talutin toki vankeja eristysselliin ja uhkailin Jackia toimenpidehuoneella. Ikävimmät vietävät eristysselliin oli Lisa eli Riikka (rimpuili nii paljo ja laulo elefanttilaulua), Saha eli Nikke (koetti iskee mut kysymällä saanko jotain mielihyvää toisten sitomisesta) sekä Mena eli Taru (kävi niin sääliks).
Jepskukkuu, ja mä rikoin heti pelisääntöjäkin siinä pelin keskivaiheilla, kun Saha tuomittiin epäreilulla oikeudenkäynnillä kuolemaan, ja källin johtajalta vetoomuksen jonka Simmons oli tehnyt väkivallan lisäämisestä vankilassa. Revin sen vankien nenän edessä ja heitin päin toista allekirjoittanutta. Ennen sitä repimistä siellä oli kapina jonka kuitenki johtaja sai loppumaan. Mulle ojennettii pamppu ja käskettii hakata kaikki vangit yks kerrallaan Anun ja Oskarin kanssa. Mä lähdin ovet paukkuen pois.
Palasin kuiteski mutta en menny hakkaamiseen mukaan.
Sitten johtaja ampui itsensä keskellä vankijoukkoa ja vangit otti vallan, taas. Minä en sanonut mitään vastaan, joten yksi vankinaisista pyysi mut mukaan. Ja totta helvetissä suostuin!
Simmons ei antanut ovikoodia jolla oltaisiin päästy ulos, joten alettiin kiristämään. Sitten Jack ja se kannibaalivanki löysivät ovikoodin johtajan huoneesta. He karkasivat ja jättivät muut sisälle. Kaaos onneksi kuuli salasanan ja päästi loputkin ulos. Pelin aikana kuoli tappelussa Lisa, kapinan jälkeen Mena sekä tietty johtaja joka ampui itsensä.
Vangit pääsi karkuun ja happy ending.

Owari.
Kirjoittaja
Nimi
Jenni Arpalahti
Kuvaus
Welcome to my life
Minä
Nimi: Jenni alias Fubuki
Ikä: 16
Pituus: 169,5
Harrastukset: Näytteleminen, Larp, kirjoittaminen, lukeminen, piirtäminen, anime, manga, dekkarit ja fanfiction
Hiusten väri: Vaihtelee
Silmien väri: Tummanruskea
Lävistykset ja tatuoinnit: reikiä korvissa yhteensä kaksi, nilkassa Feeniks-lintu tatuointi
Idolit: Johnny Depp ja Jeremy Brett (rimmaa aika hyvin)
Haluaa isona: Näytellä, kirjoittaa kirjoja ammatikseen ja omistaa lisää tatuointeja
Aikaa vie: Fanfictionien kirjoittaminen, Anime- ja mangayhteisö Hidoi ry ja Birgitan teatteri
Suosikkielokuvat ja -sarjat: Sherlock Holmes, Hercule Poirot, Johnny Depp-elokuvat, fantasia, romanssi, vampyyrit ja Harry Potterit.
Lukee: Harry Potter, Arséne Lupin, Hercule Poirot, Sherlock Holmes sekä fantasia.
Juo: Alkoholia harvoin, jääkaapista löytyy pepsiä tai tuoremehua.
Syö: Epäterveellisen epäsäännöllisesti, aina nälkä
Vastustaa: Kuoleman tuomioita, turhaa väkivaltaa, selkään puukottamista, toisten pilkkaamista (johtuen pilkkaajan omasta huonosta itsetunnosta), saastuttamista, eläintestejä (ja eläinkidutuksia) ja suvaitsemattomuutta
Hyväksyy: Elinkautistuomion, itsemurhat, itsepuolustuksen, avioerot, homot ja lesbot.
Vihaa: Omaa laiskuuttaan, epäkypsiä (suorastaan tyhmiä) ihmisiä, puolukoita, korsetteja (itsensä päällä), saatananpalvontaa, takertuvia tyyppejä ja itserakkaita/itsekeskeisiä ihmisiä.
Tykkää: Pitkistä takeista, silinterihatuista, englantilaisista herrasmiehistä, Lontoosta, vanhan ajan esineistä ja vaatteista, kynttilöistä, ruusuista, koruista ja suklaasta.
Luonne: Hiukan sekalainen (ja sekaisin), kaverien keskuudessa puhelias ja pirteä riippuen mielialasta, yksin ollessaan aika synkkä ja suorastaan kuollut kun aivot raksuttaa tyhjää. Pahalla päällä saattaa huutaa lauseen pari, mutta ei haistattele tai kiroile. Mököttää jos on oikein pahalla päällä. Hyvällä päällä loikkii ympäriinsä, nauraa ja sekoilee.